tiistai 28. huhtikuuta 2009

Knight Rider 2000

Tuossa vajaa viikko sitten hurahdin Ebayn ihmeelliseen maailmaan. En edes oikein tiedä, mistä kyseinen ajatus lähti. Ehkäpä visioin, että olisi hieno saada Knight Rider ledit Volvoon ja siitä se ajatus sitten lähti. Muutaman yön kahlailin ebayn sivuja etsien sopivaa tuotetta ja sitten se löytyi! Legendaarisen Knight Riderin KITT-auton punaiset ledit. Voi poijat notta olin tyytyväinen. Ensin ajattelin, että punaiset täytyy saada perinteitä kunnioittaen. Aloin hieman epäröidä värien sopivuutta volvoon ja virkavallan liikaa huomiota. Seuraavaksi visioin, että siniset täytyy saada. Sopivat nätisti hopeaan volvoon. Taas tuli ongelmaksi virkavalta. Eli päädyin tilaamaan perus kirkkaat. Ehkäpä hieman tylsät mutta ei pitäisi olla paljoa sanottavaa. Tilausta tekemään ja tavaraa odottamaan. Noin 4 päivää vierähti ja tuote saapui, voi tätä ilonpäivää!











Äkkiä asennuskalja messiin ja pihalle asentelemaan! En malta odottaa miltä valot näyttävät maskin takana.

Vaiheet:

1) Jälkiasennettu tumma maski irti varovasti ja alkaa sovittelemaan ledeille tyylikästä asennuspaikkaa missä olisivat mahdollisimman keskellä.

2) Sopivan paikan löydyttyä kiinnikkeet kiinni ledeihin ja etsien sopivia kiinnityspaikkoja maskin takaa. Ledien pitäisi olla vesitiiviit, mutta sen verran suuria aukkoja löytyi, että taidan vahvistaa silikoonilla.









3) Seuraavaksi sähköjohtojen vetäminen sopivasta paikasta lähemmäs kabiinia, mikä on vielä hieman työnalla. Johtoa kyllä riittää kiitettävästi.











4) Valojen testaus ja toimii! Omasta mielestä päivänvalossa hieman laimean näköiset ja aavistuksen olen pettynyt ostokseeni mutta nou hätä! Pientä virittelyä Volvo taas kaipasikin ja pienet lisähuomiot ovat taas taattu, mutta toivottavasti ei virkavallan. :D

Ehkäpä valot näkyvät hieman turhan hyvin mustan maskin takaa, eli täytyy paneutua asiaan. Onneksi en tilannut sinisä tai punaisia. Virkavalta voisi hieman asiasta huomauttaa. :D


































Kuvat powered by: Nokia N96

Kysymyksiä ja palautetta sivustosta saa lähettää myös osoitteeseen: tuomas . pollanen (ät) saunalahti . fi

4 kommenttia:

Kommuuninjäsen kirjoitti...

minenn oo tienny tosta mitää!! vähä cool xD

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=kyGSe2lGGyI

Tuli noista kit-valoista mieleen =D

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=81UM5sdeWP8

Toinenki ku alkuun päästiin =D

Unknown kirjoitti...

Härskejä!! :D